Lämmittävää asiakaspalautetta: ”Mobiilioptimointi helpottaa kiireisessä arjessa”
Vau! Tuntui hyvälle saada tällaista palautetta: “Tämä käyttäjäkysely oli tosi hyvä juttu. Tämähän toimii mobiililaitteellakin, käytin vain työpäätteellä. Tietenkin vastaaminen on kätevämpää omalla älypuhelimella, hoksasin sitten.”
Olemme selkeästi onnistuneet rakentamaan jotakin toimivaa. Lämmittävää tässä asiakaspalautteessa oli myös se, että palautteen antaja oli asiakaspalvelun ammattilainen, isohkossa organisaatiossa työskentelevä asiakkuusvastaava ja tottunut työssään tuottamaan ja arvioimaan palvelukokemuksia.
Pyrimme aina tuottamaan ratkaisuja niiden henkilöiden näkökulmasta, joita asia koskee eniten ja joiden arkeen asialla on suurin vaikutus. Sisäilmahaasteiden selvittämisessä on aina useita eri intressejä ja ratkaisujen löytäminen vaatii toimivaa yhteistyötä eri osapuolten kesken. Tähän soveltuvissa työkaluissa kuitenkin on ollut kehittämisen varaa. Aiemmin on puuttunut helppo, nopea ja kevyt sovellutus, jolla päästään paremmin hyödyntämään sisäympäristön käyttäjätietoa sisäilmaongelmien ratkaisemisessa. Mobiilioptimoitu käyttäjäkysely tuntuisi olevan itsestään selvä asia tänä päivänä. Tekniset valmiudet ovat pitkään olleet olemassa, mutta siitä on matkaa vielä toimiviin loppusovellutuksiin. Käytännössä moni ratkaisu voisi soveltua paremmin käyttäjänsä kiireiseen työarkeen, jos niitä kehitettäisiin asiakaskokemuksen näkökulmasta. Tähän tarpeeseen olemme kehittäneet Indoors Tehojakson, josta saamamme palaute on ollut rohkaisevaa ja rakentavaa. Tiedämme olevamme oikealla tiellä.
“On hyvin ymmärrettävää, että kyselyyn tallennetaan omat havainnot sisäilman laatukokemukseen liittyen päivittäin. Käyttö on nopeaa ja mobiilikäyttö tekee tästä vielä kätevämpää. Tämä on hyvin toimiva jo tällaisenaan.”
Kokemuksemme mukaan tilojen käyttäjät tallentavat mielellään päivittäin havaintojaan ja ovat hyvin motivoituneita auttamaan asiantuntijoita. Tämä on luonnollista, sillä onhan kyseessä tila, jossa he viettävät todennäköisesti useita tunteja päivässä. Kahden viikon seurantajakson aikana olosuhteet ja tilanteet vaihtelevat ja nyt nämä tiedot ovat Indoors Tehojakson ansiosta asiantuntijoiden hyödynnettävissä helpommin kuin koskaan aikaisemmin. On ollut hienoa nähdä kohteissa kuinka sisäilman laatua parannetaan konkreettisesti määrätietoisella työllä.
Näitä ihmisiä varten me teemme tätä työtä. Monta karikkoa on menty läpi näiden vuosien aikana. Olemme saaneet tehdä kehitystyötä yhteistyössä asiakkaidemme kanssa, mikä on auttanut kehittämään tuotteestamme entistä paremmin asiakkaidemme erilaisia tarpeita palvelevan. Havainnoistamme ja palveluidemme käyttäjien rakentavasta palautteesta lupaamme oppia jatkossakin. Haluamme varmistaa kaikkien sidosryhmiemme ja koko asiakasverkoston onnistumisen kunkin omilla vastuualueilla, myös asiakkaidemme asiakkaiden.